torstai 26. huhtikuuta 2012

Cesars Shopin avoimet ovet perjantaina 27.4.2012

Cesars Shop on helsinkiläinen kynsitarvikkeiden ja kynsilakkojen nettikauppa ja maahantuoja.

Cesars tuo maahan mm. kynsikoristelutarvikkeita Konadeja sekä ihania Color Clubin kynsilakkoja. Lisäksi Cesars järjestää koulutusta rakennekynsien ja ripsien pidennysten tekemisessä.

Cesars Shop sijaitsi ennen Helsingin Kruununhaassa. Samassa yhteydessä oli myös kynsistudio, ja sieltä saattoi noutaa nettikauppatilauksensa ilman postikuluja tai käydä itse ostoksilla.

Nyt Cesars Shop on muuttanut uusiin tiloihin Helsingin Kaisaniemeen, ja on auki ostoksia varten meille muille kuin ammattilaisille vain noin kerran kuukaudessa avointen ovien päivänä. Verkkokauppa palvelee toki normaalisti edelleen.

Seuraava avointen ovien päivä on huomenna perjantaina 27.4.2012 klo 10-18.






Kävin itse Cesarsin avointen ovien päivässä viimeksi maaliskuussa. Huomenna en valitettavasti pääse.

Myös muita kivoja bloggaajatyttösiä kävi Cesars Shopin lehdistötilaisuudessa huhtikuussa. Heidän juttuihinsa Cesars Shopista pääset tästä:

Passion for Nails
Shiny Nail Art
Tyttö ilman helmikorvakorua

Cesars Shop on Kaisaniemessä nykyään vähän vaikeammin löydettävissä kuin Kruununhaassa. Osoite on Vuorikatu 22 A. 

Liike sijaitsee nykyään kellaritiloissa, joten se ei näy kadulle. Sen sijaan ovessa on avointen ovien päivänä tällainen lappu, ja sisälle pääsee ovikelloa soittamalla.  





Kannattaa mennä rohkeasti vain, sillä sisällä odottaa tällainen näkymä.

Tälle pöydälle on koottu erilaisia erikoistarjouksia.

Minä löysin tuolta alennuskorista mm. Color Clubin Stuck on You -aluslakan, jonka pitäisi parantaa kynsilakan kestävyyttä. Tarpeellinen minulle ainakin matkoille, jolloin pitäisi pärjätä mielellään samalla kynsilakalla siististi useita päiviä.

Stuck on You oli ilman pakkausta, joten sen hinta oli 8 euroa, kun se normaalisti maksaa melkein 15 euroa.  





Osa Cesars Shopissa käymisen hauskuutta on näiden erinomaisten tarjousten lisäksi se, että siellä ovat esillä kaikki Color Clubin uusimmat kynsilakkakokoelmat.

Tämä Color Clubin Copy Coats Collection näytti minusta erityisen hauskalta. Kokoelmaan kuuluu 6 väritöntä päällyslakkaa, jotka tuoksuvat erilaisilta suosituilta parfyymeiltä.   

Mimic = YSL Parisienne
Duplicity = Dolce and Gabbana Light Blue
Dead Ringer = Marc Jacobs Daisy
Parallel Universe = Burberry Brit
Replica = Marc Jacobs Lola
Copycat = Burberry Classic


Tuoksun lisäksi näiden pitäisi toimia ihan kuin tavalliset päällyslakat eli lisätä kiiltoa, suojata manikyyria ja parantaa sen kestoa.

Hinta on 14,25 euroa pullo. Koko kokoelmasta voisi ehkä saada vähän alennusta jos nätisti kysyisi tuolla Cesars Shopissa...






Cesars Shopissa on myös esillä koko Color Clubin huikea muu valikoima.

Sen vuoksi suosittelen nimenomaan menemään paikan päälle jos teillä on vain mahdollisuus, koska silloin kynsilakat näkee myös luonnossa. Toki myös nettikaupasta voi tilata jos jo tietää mitä haluaa tai luottaa kuviin. Itsestäni on kuitenkin kiva nähdä kynsilakat myös livenä ennen ostamista mikäli vain mahdollista. Tähän Cesars Shop on erinomainen, sillä missään muualla ei ole tätä koko valikoimaa näkyvissä.  






Tässä on Color Clubin Art Club -koristelulakkoja. Kuten huomaatte, värejä löytyy!






Tämä ihanuus on Color Clubin chic All About French Collection.

All About French -kokoelman kynsilakat on tarkoitettu ranskalaisen manikyyrin tekemiseen, joten ne ovat läpikuultavia hempeitä värejä.






Cesars myy jonkin verran myös Essien kynsilakkoja.

Tässä on Essieitä kauniisti valmiisti pakattuna. Näitä oli kuulemma jaettu lahjaksi kun avointen ovien päivät aloitettiin niiden markkinoimiseksi. Ihana yllätys tulla kynsilakkaostoksille ja saada tällainen suloinen Essie-paketti samalla lahjaksi!






Mutta sitten oikein varsinainen nähtävyys. Ette kyllä ikinä arvaa mikä tämä on!

Nimittäin suuri suosikkini, supertähti Britney Spears kävi tanssityttöineen Cesars Finlandilla laitattamassa kyntensä edellisen Suomen konserttinsa yhteydessä viime syksynä.

Olin itse Britney Spearsin konsertissa, ja luin tästä vierailusta Cesars Shopissa vasta jälkikäteen. Lovely Lenore's -blogin Lenore oli mukana tekemässä kynsiä Britneyn taustatanssijoille ja kirjoitti siitä tässä.

Tämä on siis se tuoli jolla Britney Spears istui kynsihuollon aikana, iik!

Hyvä etten innoissani tällännyt omaakin peppuani tuohon siltä varalta, että tähtipölystä tarttuisi jotakin vielä minuunkin.





Cesars Shopista on myös saatavana kuumia uutuuksia maailmalta.

Tämä on Inm Out The Door America's No. 1 Super Fast Drying Top Coat pikakuivattava päällyslakka.

Sen luvataan kuivattavan 45 sekunnissa yhden kynsilakkakerroksen.






Inm Out The Door -pikakuivattaja on kova haastaja legendaarisille amerikkalaisille kynsilakan pikakuivattajille Poshelle ja Seche Vitelle, sillä se on valittu vuoden 2012 parhaaksi Top Coatiksi ammattilaislehti Nail Pro -lehden lukijoiden äänestyksessä.

Inm Out The Door -pikakuivattajan hinta on Cesars Shopissa mielestäni aika kohtuullinen, 11,90 euroa. Vastaava nopea pikakuivattaja Seche Vite maksaa Kickseissä 13 euroa.






Sama Inm eli International Nail Manufacturers -merkki tekee myös hienoja Northern Lights -hologrammipäällyslakkoja. 

Niitä on hopeinen ja kultainen. Northern Lights Hologram Top Coat sisältää mikrohologrammiglitteriä, joka tulee kunnolla esiin vasta kun pulloa ravistaa.

Todella kiinnostava uutuus, hinta 12,90 euroa.   

Sain itse testattavakseni tällaisen kultaisen Northern Lightsin. Olen kaivannut kultaista glitterpäällyslakkaa, joten tämä hologrammiupeus saa nyt toimia sellaisena.





Tässä vielä lopuksi kaikki ostokseni Cesars Shopista.

Cesars Shopissa on laaja valikoima kynsitarroja ja water decalseja eli veden avulla käytettäviä siirtokuvia. Olen halunnut jo pitkään kokeilla water decalseja, ja nyt ihastuin näihin värikkäisiin ja iloisiin perhosiin. Pidän muutenkin kovasti perhosista, joten ihanaa saada niitä koristeeksi kynsiin.

Tämä nimenomainen Water Decal 196 -arkki maksaa Cesarsin nettikaupassa 2,50 euroa. Sain sen kuitenkin avointen ovien päivän tarjouksena 2 eurolla.

Avoimien ovien päivänä Cesars Shopissa on juuri tuollaisia hauskoja yllätyksiä, että muitakin tuotteita voi saada vähän edullisemmin kuin vain varsinaisella alennuspöydällä olevia. Nämäkin tarrat olivat ihan normaalisti Cesarsin valtavassa tarrahyllyssä tarjolla. 

Ylhäällä Color Clubin Stuck on You -aluslakan vieressä on Color Clubin 0-60 Speedy Top Coat -pikakuivattaja. Myös se oli ilman pakkausta, joten sain sen 8 eurolla samoin kuin tuon Stuck On You -aluslakan, vaikka oikea hinta on molemmille 14,72 euroa.

Halusin pikakuivattajan, jossa ei ole myrkyllistä tolueenia kuten noissa Inm Out The Door ja Seche Vite -pikakuivattajissa, ja minulle suositeltiin tätä Color Clubia. Cesars Shopissa on erinomaista myös tämä, että vaihtoehtoja löytyy jos haluaa, niin laaja valikoima on.

Color Clubien alapuolella on Essien ihanasta Luxeffects -kokoelmasta vaaleanpunainen metallinen lastulakka A Cut Above.

Ihastuin Essien Luxeffects -kokoelmaan kovasti. Upeita, erilaisia efektejä sisältäviä päällyslakkoja Essieltä, joka yleensä pysyttelee tyylikkäissä ja turvallisissa vaaleanpunaisissa ja nudeissa cremeissä ja shimmereissä.  

Olen jo pitkään halunnut kokeilla Luxeffects -kokoelmasta jotakin. Vaalea kimaltava Shine of the Times, jota Essie kuvailee sanoilla skintillating opalescence muistuttaa mielestäni liikaa Goshin Rainbowta, joka minulla jo on. Kultainen As Gold As It Gets - gilded lamé sparkles - olisi ollut myös ihana, mutta päädyin nyt tähän A Cut Aboveen: shattered pink diamond glitz. Ajattelin tehdä sillä ainakin liukuvärjäysranskiksen, jonka tippeihin tulevat nuo vaaleanpunaiset, metalliset hiutaleet. Vastaava kynsilakka hopeisena Luxeffects -kokoelmassa on Set In Stones: disco mirror ball chaos!

Essien Luxeffects -kynsilakkojen normaalihinta Cesars Shopissa on 16,50 euroa. Tällä kerralla kuitenkin Essiet olivat avoimien ovien päivässä alennuksessa, ja maksoin tuosta A Cut Abovesta vain 7,50 euroa.

Luulen kyllä, että täytyy lopulta hankkia nuo loputkin Luxeffects-lakat, sen verran upeilta ne vaikuttavat!

Oikein jännittää teidän puolestanne, että mitähän hyviä tarjouksia Cesars Shopin avointen ovien päivässä huomenna on. Kerrottehan jos menette!

7 kommenttia:

  1. Tuolta oon ostanut kaikki mun Konad-hommelit. :)

    VastaaPoista
  2. Hehe, mulle tällä hetkellä kynnet tekee samainen tyyppi, joka teki Britneylle kynnet. Vasta kahdet kynnet olen hänellä teettänyt, saa nähdä, jatkanko siellä käymistä.

    Nimim. Vaativa asiakas

    VastaaPoista
  3. Nuo Luxeffectit on ihania!

    Blogissani on sulle tunnustus.

    VastaaPoista
  4. Kissaämmä: Tuolla Cesars Shopissa tosiaan Konad-valikoimaa riittää, sekä nettikaupassa että paikanpäällä. :) Itse en tiedä Helsingistä oikein muita kuin Stockmannin joka myy Konadia, mutta siellä on saatavana vain murto-osa laatoista ja kynsilakoista. Kivaa kun valikoimaa saa siis laajemminkin täältä Suomesta. :)


    Sonia: Eikä, vau! :) Muhun tämä kyllä tekee vaikutuksen, tuohan on melkein parempaa kuin istua sillä Britneyn käyttämällä tuolilla. :) Mun pitäisi varmaan päästä haastattelemaan sitä sun kynsiteknikkoa tästä Britney-kokemuksesta. Tungen vaikka ensi kerralla mukaan kun menet kynsihuoltoon. :) Ja hei, if it's good enough for Mrs Spears, it should be good enough for you. :)


    Asetoonihuuruja: Niin ovatkin! Ihanaa kun Essie on lähtenyt rohkeasti aivan uusille teille kokeilemaan ihan uusia juttuja. :)

    Voi kiitos paljon muru, tulen kurkistamaan! :)

    VastaaPoista
  5. Kävin tuolla:). Kiitos vinkistä. Katselin ja ihailin valikoimaa. Tarjoukset eivät olleet selvästi näkyvillä muutamaa hyllyä lukuunottamatta, mutta kysymällä hinnat selvisivät:).

    Ostin kynsitarroja à 0,50 euroa kappale, yhden ison Color Clubin värilakan 5 euroa kappale sekä saman merkin pienen glitter-lakan 4 euroa kappale. (Kuitenkin sinua kiinnostaa ostokseni;).)

    Glitter-lakka on hankala käyttää, mutta oikein sievä vaaleanpunainen kynsillä:).

    VastaaPoista
  6. TQ: Kiva kun menit ja myös kerroit siitä täällä, kiitos! :) Juuri tänään ajattelin, että eikö kukaan mun lukijoista ole muka ollut siellä tai ainakaan muistanut kertoa mulle. :)

    Joo, en huomannutkaan sanoa siitä, että hinnat ovat todella huonosti esillä. Eli melkein kannattaa kysyä kaikesta, samalla saa kuulla mahdollisen alennetun hinnan. Aika paljon oli niitä alennuksia vaikka ei ollut hyllyihin näkyviin merkittykään. Kiva kun paikalle saapuvia hemmotellaan tällä tavalla ylimääräisillä yllätyksillä. :)

    Minua todellakin aina kiinnostaa ostokset, tosi kiva kun kerroit niistä! Halpoja oli kyllä nuo kynsitarrat, eivätkä nuo Color Clubin lakatkaan mitään hinnalla pilattuja ole. :)

    Itse odotan jo innolla seuraavia Cesarsin avoimien ovien päiviä, mielessäni on jo muutama ihana Color Club ja Essie! :)

    VastaaPoista
  7. TQ: Blogger ei nähtävästi toimi, eli edellinen vastaus oli siis tietysti mun, Pumpulipupun. :)

    VastaaPoista

Kiitos paljon kommentistasi! :)